Tutustu valikoimaan, ja tuo parempi uni osaksi arkea

Unelmien sängyt ja Suomen mieluisimmat tyynyt ja peitot

Hyvä uni ei synny sattumalta – se tehdään. Vuonna 2025 toteutetun riippumattoman asiakastutkimuksen tulosten mukaan Familon on suomalaisten mieluisin valinta tyynyissä ja peitoissa.

Luota pohjoiseen laatuun, ja koe hotellitasoinen uni Familon-tyynyissä ja peitoissa sekä ensiluokkaisissa unelmien sängyissä. Valikoimastamme löydät vuodetuotteet ja sängyt yksilöllisiin tarpeisiin erilaisille nukkujille. Huolehdimme unestasi – yöstä ja vuodesta toiseen.

Juhlimme 60 vuoden matkaa suomalaisen unen asiantuntijana

Kaikki alkaa unesta

Siellä missä valo ja pimeys vaihtavat vuoroaan lempeästi, ja elämä kulkee voimakkaan luonnon rytmin tahdissa, syntyi jotakin ainutlaatuista. Jotain, mikä kietoo ympärilleen saman rauhan kuin pohjoisen tuntureilla, loputtomissa metsissä tai Itämeren aalloilla – tavan nukkua paremmin.

1960-luvun Suomi eli muutoksen aikaa. Kotimainen teollisuus modernisoitui ja arkeen saapui uusia materiaaleja ja innovaatioita. Vuonna 1966 rekisteröitiin nimi, joka jäi suomalaisen unen historiaan: Familon.

Jo silloin uskottiin, että hyvä uni on tärkein hyvinvoinnin muoto, ja että pohjoisessa osataan nukkua viisaasti. Tavoite oli selkeä: valmistaa patjoja ja tyynyjä, jotka tekevät unesta parempaa kaikille, joka yö.

Blogijuttu Familonin alkuajoista

Pohjoista puhtautta ja rauhaa uniisi – Pure Nordic Sleep

Familon-myymälät

Familon-myymälä on rakennettu kunnioittaen pohjoisen luonnon puhtautta ja hyvää unta. Astuessasi sisään arjen rytmi hidastuu ja voit hengähtää, me huolehdimme lopusta. Levähdä sängyssä ja kokeile rauhassa uutta patjaa. Vuonna 1966 alkanut matka kohti hyvää unta on johtanut tarkoin rajattuun sänkyvalikoimaan, josta jokainen uneksija löytää sopivan vaihtoehdon. Myymälämme on suunniteltu palvelemaan sinua ja mikä tärkeintä – laadukkaat Familon-tuotteet tuntuvat aina ensiluokkaisen ihanilta.

Familon-myymälät